Puheenjohtajan tervehdys 2/2018

16.4.2018

Eilen lauantaina 7.4. pidettiin ensimmäiset talkoot klubitalolla. Viiden hengen ryhmä maalasi eteisaulaa ja naisten pukuhuonetta. Vaihdettiin seinillä olevien taulujen paikkaa ja pohdittiin talon yleistä siisteyttä, sadateltiin lumitilannetta ja arvioitiin kauden aloituspäivää. Useimmat veikkasivat optimistisesti juhannuksen jälkeistä viikkoa. Itse arvioin, että elokuussa saatetaan päästä pelaamaan talvikupeille muutaman kierros ennen ensi hallojen tuloa. Tämäkään ei ole kovin luultavaa, koska väylän 7 ”laaksossa” on kolme metriä lunta.

 

Monia tärkeitä ratkaisuja on tehty talven aikana.

Kuten useimmat tietävät, niin Pilkon kesäkenttä on vaativa haaste hallituksille ja työntekijöille. Pilkon kioskia alkavat hoitaa kesällä 2018 Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijat Henri Raassina ja Anton Kuru.

Heillä on paljon uusia ja hienoja ideoita, joilla kioski saadaan kukoistamaan. Pilkossa kausi alkaa aiemmin kuin Kontioniemellä. Kun tuo päivä on käsillä, niin silloin pidetään Pilkossa kirpputori ja tutustutaan Henrin ja Antonin tuotevalikoimaan yhdessä.

Pilkossa on tarkoitus alkaa pelata pian kilpagolfia. Mikko Variksen johtama kilpailutoimikunta on ideoinut firmaliigan, johon osallistutaan vähintään neljän hengen joukkuein. Kaikkien pelaajien ei tarvitse olla saman yrityksen työntekijöitä, vaikka yrityksen nimellä osallistutaankin. Kisa pelataan reikäpeleinä ja otteluja tulee kaikille ryhmille useampia. Tarkemmat ohjeet tulevat näkyviin kotisivuillemme, mutta se jo tiedetään, että joukkueen osallistumismaksu on 200€. Keskisuuret ja isot yritykset ottavat varmasti epäilemättä mukaan opetuspaketteja ja Pilkon kausikortteja. Tuolloin hinta nousee, mutta hennosti. Aki Keronen ja Toni Laakkonen markkinoivat parhaillaan Pilkkoon yritys- ja valmennustapahtumia.

Kontioniemen osalta tilanne on se, että mitään suuria investointeja ei siellä tehdä, vaan osakeyhtiön taloutta pyritään vakauttamaan tekemällä ”normaali” pelikausi. Suuri ja pitkään jatkunut haaste on ollut greenien ympäristöt, jotka eivät kasva kunnolla. Lähilyönnit viheriöiden ulkopuolelta ovat vaikeita, kun pallo lepää usein vaikeassa paikassa. Tässä on suuri haaste kenttämestari Aki Martikaiselle.

Meiltä pelaajilta vaaditaan sitä, että emme kulje foregreenien läheltä. Kenttähenkilöstölle korostetaan sitä, että työkoneiden kääntöpaikat ovat niin kaukana viheriöistä, että renkaiden paine ei riko kasvustoa. Esiviheriöiden ongelmat ovat ratkaistavissa ilman menojen lisäystä. Tähän tarvitaan kuitenkin kaikkien yhteistyötä, kykyä käyttää maalaisjärkeä ja ennen kaikkea hyvää tahtoa.

Kevätkokous lähestyy. Se pidetään perinteiseen tapaan huhtikuun lopulla Teatteriravintolassa tiistaina 24. Päivä kello 18.00 alkaen. Esityslista tulee nähtäville kotisivuille viikolla 16.

Tavanomaisten asioiden lisäksi käsitellään sääntömuutosta. Seuran hallituksen ehdotuksen mukaan pyritään tuossa kokouksessa tekemään yhdessä ratkaisu, joka tarkoittaisi nimeämistoimikunnan lopettamista. Syyskokouksessa henkilövalinnat tehtäisiin tästedes avoimella henkilövaalilla, jossa aktiiviset seuran jäsenet ilmoittautuvat auki oleviin tehtäviin. Sääntömuutoksella pyritään siihen, että mikään seuran organisaation elin ei ohjaa ehdollepanoa.

Kevätkokouksessa käydään läpi Karelia Golf ry:n, Kontiolahti Golf Oy:n ja Pilkonpuisto Golf Oy:n taloustilanne, golfkauden suunnitelmat ja palkitaan aktiivisia jäseniä. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle. Hyvien keskustelujen lisäksi on tarjolla myös teetä, kahvia ja leivoksia. Tuollaisilla eväillä jaksanee odottaa kauden alkua vielä jonkun aikaa.

 

Kimmo Kotro

Karelia Golf ry:n puheenjohtaja

Ajankohtaista